Eeles Landströmin muistokisat olivat monella tapaa ainutlaatuinen ja onnistunut tapahtuma

12.7.2022

Katso valokuvia:
- seiväshypyn kutsukilpailusta
- muistokisojen päiväkilpailusta
- seiväshyppypaikan pystytyksestä

 

Eeles Landströmin nimikkokisojen Toijalan yleisurheilukentällä oli määrä juhlistaa hänen 90-vuotissyntymäpäiviään, mutta kisat muuttuivat muistokisoiksi Eeleksen kesäkuisen poismenon johdosta. Kisapäivä sunnuntai 10.7.2022 oli aurinkoinen ja lämmin, mikä ilahdutti suuresti muistokisan järjestäjiä.

Normaalin päiväkisan lisäksi järjestettiin kello 18 alkanut seiväshypyn kutsukilpailu, johon hankittiin liikuteltava hyppypaikka, vauhtisuora Somerolta ja patjat ja telineet Tampereelta. Toijalan Vauhdille tämä oli melkoinen ponnistus, koska hyppypaikka oli osien kuljettamisen lisäksi rakennettava parissa tunnissa päivä- ja iltakisan välissä sekä vauhtisuoran kaltevuudet mitattava ja ilmoitettava kansainvälisten standardien mukaisesti ennen kisan alkua. Näistä syistä tapahtuma oli harvinaislaatuinen.

 

Kisat alkuun hiljaisella hetkellä

Eeleksen muistokisat sekä päivällä että illalla aloitettiin hiljaisella hetkellä.

Parhaalle päivä- ja iltakisan seiväshyppääjälle ojennettiin Eeleksen valitsema mitali hänen mitalikokoelmastaan. Päiväkisassa tämän kunniapalkinnon sai Otto Hiivola Kalannin Vankasta.

Myös naisten seiväshyppy oli päiväkisan ohjelmassa, ja voitto meni Ukrainan Antonina Tereshchenkolle. Ukrainalaiset osallistujat ovat majoittuneina Pajulahden urheiluopistolla, ja iltakisassakin oli ukrainalaisia hyppääjiä kaksi. Sanaa oli lähetetty Akaassa ja muualla lähiseudulla asuville ukrainalaisille, ja heitä tulikin innokas ryhmä iltakisaan lippuineen kannustamaan omiaan. Eeleksen omaiset kertoivat, että Eeles olisi ollut erittäin onnellinen tästä, koska Ukrainan asia oli ollut hänen sydäntään lähellä.

Päiväkilpailun tuloksista voi mainita miesten 800 metrin voittoajan 1.57,12, jonka juoksi Pudasjärven urheilijoiden Matias Tiiro.

3000 metrin juoksussa vahva juoksuseura Lahden Ahkera vei kaksi ensimmäistä sijaa, Matias Mononen ajalla 8.44,06 ja Walte Hautala ajalla 8.54,88. Walte edustaa Hautalan juoksijaperhettä, joka otti monen hengen voimin osaa Toijala Hölkkään menneinä vuosina useasti, mutta nyt Walte kertoi olevansa ainoa aktiivisesti kilpaileva heidän perheessään.

Seiväshyppääjät ovat kuin suurta perhettä, ja sen saimme kokea ennen iltakisaa, kun Eeleksen hyppääjäkollegoita ja muita urheiluystäviä alkoi ilmestyä urheilukentän portista muistokisaa seuraamaan. Moni heistä oli läsnä myös elokuussa 2015, kun Eeleksen hyppääjäpatsas paljastettiin kentän portin läheisyyteen.

Myös hyppykisan juontajaksi lupautunut SUL:n entinen toimitusjohtaja Jarmo Mäkelä oli osa tätä ryhmää. Hänen laajat taustatietonsa ja lajin tuntemuksensa toivat hienon lisän kilpailuun sen lisäksi, että katsomon täyttäneellä yleisöllä oli erinomainen näkyvyys hyppypaikkaan. Kiitosta sateli kisan jälkeen - joku kertoi kisan olleen parhaiten juonnettu seiväskisa miesmuistiin.

 

Kutsukisassa seitsemän osallistujaa

Kutsukisaan osallistuivat Juho Alasaari, Laihian Luja, Oleksandr Onufriyev ja Nikita Strohalyev, Ukraina, Albin Lundberg,Vasa IS, Urho Kujanpää, Tampereen Pyrintö, Matti Hyyppä, Espoon Tapiot ja Johan-Antti Kivilahti, Kuortaneen Kunto.

Kutsutut Tommi Holttinen, Turun Urheiluliitosta ja Matti Paavola Alajärven Ankkureista eivät päässeet paikalle valmistautuessaan Oregonin Eugenessa pian alkaviin MM-kisoihin.

Kisasta tuli jännittävä ja todella katsojaystävällinen.

Ukrainalaiset parikymppiset hyppääjät saivat sekä omiltaan että suomalaisilta katsojilta upeaa kannustusta ja venyivät toiselle (540 cm) ja kolmannelle (510 cm) sijalle.

Albin Lundberg sai myös tuloksen 510 cm, vaikka melkein ylittikin 520 cm. Tampereen poika Urho Kujanpää ei onnistunut tällä kertaa, hän jätti 510 cm väliin eikä 520 cm:n ylitys onnistunut. Jonkin verran tuuli häiritsi hyppyjä, mutta onneksi vain ajoittain.

Jännittävin hetki oli kisan voittajan Juho Alasaaren yritys voittokorkeuden 550 cm jälkeen korkeudesta 561 cm, mikä olisi ollut uusi 19-vuotiaitten Suomen ennätys. Yritys melkein onnistui, ja kisan juontaja ennusti, että ennen kuluvan kauden loppua hän ylittää sen korkeuden.

Koko iltatapahtuman onnistumisen avainhenkilö oli Urho Kujanpään valmentaja Raimo Eskola, itsekin entinen seiväshyppääjä. Häntä muistettiin palkintoseremoniassa samoin kuin Eeleksen veljeä Esaa, joka kiitti järjestäjiä Eeleksen omaisten ja ystävien puolesta ja ojensi Eeleksen mitalikokoelman Toijalan Vauhdille Eeleksen toiveen mukaisesti.

Olemme varmoja, että Eeles olisi nauttinut näistä syntymäpäiväkisoistaan kovasti.

Heidi Hidén-Knuutila

Juttu on julkaistu paikallislehti Akaan Seudussa 13.7.2022

 

Seiväshyppykilpailun tulokset:

M Seiväs
Kilpailu
1Juho AlasaariLaihLu29.9.035,50   19-v. MM-raja
 5,10/O    5,20/-    5,30/O    5,40/-    5,50/XXO    5,61/XXX   

 
 
2Oleksandr OnufriyevUKR15.2.025,40   uk
 5,00/O    5,10/-    5,20/XXO    5,30/XXO    5,40/XO    5,50/XXX   

 
3
Nikita Strohalyev
UKR1.4.025,10   uk
 4,70/O    4,80/O    4,90/XO    5,00/XXO    5,10/O    5,20/XXX
   
 
4
Albin Lundberg
VasaIS21.2.025,10    
 4,80/O    4,90/XO    5,00/XO    5,10/XXO    5,20/XXX
   
 
5
Urho Kujanpää
TampPy18.5.975,00    
 5,00/O    5,10/-    5,20/XXX
   
 
6
Matti Hyyppä
EspTa12.2.994,60 SB  
 4,60/O SB    4,80/XXX
   
 
 
Johan-Antti Kivilahti
KuortKu8.2.98NH    
 5,00/XXX

 

Päiväkilpailun tulokset >>>