Vauhdin joukkueelle kolme Suomen mestaruutta ja yhteensä seitsemän mitalia SAUL:n SM-halleista

27.2.2019

Lauri Laasala (oikealla) kaulassaan pronssimitali, joka tuli M35-sarjan kuulassa.
Lauri Laasala (oikealla) kaulassaan pronssimitali, joka tuli M35-sarjan kuulassa.
Teemu Salminen venyttää pituushypyssä.
Teemu Salminen venyttää pituushypyssä.

2019 hallikauden päätapahtuma järjestettiin tällä kertaa Hipposhallilla Jyväskylän Kenttäurheilijoiden toimesta. Tapahtuman ikähaarukka oli jälleen laaja: 30-vuotiaista vielä aktiiviurallaan toimivista urheilijoista aina 95-sarjalaisiin.

N30-sarjassa Satu Mäkelä saavutti kaksi pronssia 400 ja 800 metrin juoksuissa.

N60-sarjassa Anne Mäkelä voitti kaksi kultaista mitalia 1500 ja 3000 metrillä sekä hopeaa 800 metrillä.

M35-sarjassa Lauri Laasala kävi tiukan kuulakilpailun sijoittuen lopulta pronssille.

M40-sarjassa Teemu Salminen onnistui voittamaan korkeudessa kirkkaimman mitalin ja sijoittui pituudessa viidenneksi.

M60-sarjassa Vauhdin heittolajiaktiivi Arto Kemppainen osallistui kuulaan sijoittuen vilkkaassa sarjassa seitsemänneksi.

Teemu Salminen