Vauhdin aikuisurheilijoille viisi mitalia SAUL:n SM-kilpailuista 9.-11.8.2019
15.8.2019
Aikuisyleisurheilun kauden 2019 päätapahtuma järjestettiin Varsinais-Suomen Veteraaniurheilijoiden toimesta Paavo Nurmen stadionilla Turussa 9.-11.8. Kilpailuihin oli ilmoittautunut 995 urheilijaa, vielä aktiiviurallaan urheilevista tänä vuonna 30 vuotta täyttävistä alkaen. Kilpailujen vanhin osallistuja oli Porin Urheiluveteraaneja edustava 95-vuotias Pekka Penttilä. Toijalan Vauhti oli mukana neljän jäsenen joukkueella. Kolme kilpailuja aktiivisesti kiertävää jäsentä joutui harmillisesti jättämään kilpailuviikonlopun väliin. Perjantaina kilpailujen ensimmäisenä päivänä Teemu Salminen onnistui voittamaan kirkkaimman mitalin M40-sarjan korkeudessa. Lauantaina 800 metrillä Anne Mäkelä sijoittui pronssille N60-sarjassa ja Satu Mäkelä kuudenneksi N30-sarjassa. Teemu Salminen sijoittui pituudessa viidenneksi ja kuulassa kahdeksanneksi. Sunnuntaina Anne Mäkelä sijoittui sekä 400 että 1500 metrillä hopealle ja Satu Mäkelä viidenneksi 1500 metrillä. Vauhdin joukkueen kokenein kisailija M60-sarjan Arto Kemppainen sijoittui kuulassa pronssille. Kilpailun kokonaistulokset löytyvät Tilastopajasta ja kuvia Vauhdin facebookista.
|