Yhdistyksemme - Toijalan Vauhti Ry

Toijalan Vauhti

Toijalan Vauhti on jo yli kokonaisen vuosisadan ajan koonnut yhteen kuntoliikunnan ja kilpaurheilun ystävät Akaan Toijalassa. Seura täyttää 110 vuotta vuonna 2017!

Nykyisin Vauhdissa toimivat yleisurheilu-, palloilu- sekä seniorijaostot. Vauhdilla on myös aktiivinen kioskitoiminta kilpailuissa ja tapahtumissa monipuolisella valikoimalla. Sotkian ja Kurisjärven kylillä järjestää toimintaa oma jaosto Pulssi.

Vauhdin toiminnan painopistealueita ovat nykyään yleisurheilu ja kuntoliikunta, ja niiden lisäksi pelataan mm. pesäpalloa ja lentopalloa. Seurassa on myös säännöllisesti harjoittelevia ja kilpailuihin osallistuvia veteraani- eli aikuisurheilijoita, jotka ovat osallistuneet mm. Aikuisurheiluliiton SM-kilpailuihin hyvällä menestyksellä. 

Vauhdilla on jäseniä noin 600. Yleisurheilun ohjatuissa viikkoharjoituksissa ja -kilpailuissa on säännöllisesti mukana kymmenittäin lapsia alle kouluikäisistä 15-vuotiaisiin. Yli 15-vuotiaat harjoittelevat itsenäisesti omien valmentajiensa johdolla, ja seura pyrkii aktiivisesti kannustamaan ja tukemaan heitä kohti asettamiaan tavoitteita.

Vauhdin vuosittain järjestämiä Suomen Urheiluliiton virallisia yleisurheilukilpailuja ja katujuoksuja ovat Toijala Hölkkä, aikuisten Kesän Kansalliset, Akaa Liikkuu -nuorisokisat, Toijala Junior Games, Akaan kaupungin mestaruuskisat (vuorovuosin Viialan Valtin kanssa), seuraottelu Toijalan Vauhti / Viialan Valtti - Forssan Salama (suljettu kilpailu), Hippo-olympialaiset ja Akaan Mesihölkkä. Kaupungin mestaruuskisat ja Mesihölkkä ovat yhteistyökisoja Akaan kaupungin kanssa. Akaa Liikkuu -kilpailut järjestetään yhdessä paikallislehti Akaan Seudun kanssa ja Hippo-kilpailut Akaan Osuuspankin kanssa. Hippo-hiihdot järjestetään joka talvi lumitilanteen salliessa.