Akaan Mesihölkän reitti 2013

Toijalan urheilukenttä - takasuoralta startataan matkalle yhteislähtönä!
Urheilukentältä lähdetään ja sinne palataan pitkin kerrostaloaluetta reunustavaa Rauhanummentietä.
Vauhtilaiset panostavat hölkkätapahtumassa erityisesti siihen, ettei kukaan eksy reitiltä. Reitit merkitään tarkoin leveällä punakeltaisella nauhalla, isoimpiin kurveihin on nikkaroitu Mesihölkkä-suuntakyltit. Juostu matka osoitetaan kilometrin välein kilometritolpilla, joita koristaa Makea Akaa -pörriäinen. Kuvassa näkyvät 23, 24 ja 25 km kyltit ovat aikaisempien vuosien Jalanti-järven ympärijuoksusta, joka oli 26 km pitkä.
Kerrostaloalueelta noustaan polkua pitkin vanhalle Turun radan pohjalle. Paluumatkalla tullaan samaa reittiä kohti maalia.
Juoksijoita kehotetaan noudattamaan varovaisuutta kadunylityspaikoissa.
Ja toisin päin - autoilijoita kehotetaan noudattamaan varovaisuutta hölkän aikana paikoissa, joissa juoksureitti ylittää kadun.
Reitin alku- ja loppuosa juostaan vanhaa, mutta hyväkuntoista Turun radan pohjaa.
Tässä kohtaa käännytään ratapohjalta oikealle ja jatketaan kylätietä pitkin kohti Sontulaa.
Yleisöä reitin varrella. Nämä ystävälliset hevoset tulevat mielellään tekemään tuttavuutta.
Lisäksi hepat suostuvat auliisti kuvattaviksi ja suorastaan rientävät tarkoitusta varten paikalle!
Vielä ollaan kympin ja puolimaratonin yhteisellä alkuosuudella. Juoksijat saavat taivaltaa hyväkuntoisia teitä pitkin.
Sontulan koulu, molempien matkojen ensimmäinen huoltopiste. Tästä kympin osallistujat kääntyvät takaisin kohti maalia; pidemmän matkan juoksijat jatkavat matkaa.
Sontulan koululta puolimaratonin juoksijat jatkavat kohti taustalla häämöttävää Sontulantietä.
T-risteykseen tultaessa käännös vasempaan asvalttitielle.
Hyväkuntoista Sontulantietä kelpaa juosta.
Kauniita Jalanti-järven maisemia riittää ihailtavaksi niille, joilla ei ole niin kiire.
Käännös vasempaan on lähestymässä, ja sen jälkeen on tiedossa hieman mäkiä ja mutkia.
Kurvaa tästä siis vasempaan.
Mäkisen osuuden jälkeen ei ole enää pitkä matka käännöspaikalle.
Puolimaratonin kääntöpaikka lähestyy. Tampere-Turku-tien (9-tie) alikulun jälkeen noin 300 metrin päässä on kääntöpaikka ja sen läheisyydessä huoltopiste.
Paluumatkalla voi ihailla kauniita maalaismaisemia toisesta suunnasta katsottuna.
Nyt ollaan taas kympin ja puolimaratonin yhteisellä paluuosuudella vanhalla ratapohjalla.
Maali lähestyy.
Tästä käännytään jälleen samalle polulle, jota pitkin noustiin lähdön jälkeen kerrostaloalueelta ratapohjalle. Loppukirin aika.
Maaliin saavutaan etusuoraa pitkin.
Toijalan urheilukenttä (pääporttiin nähden vastakkaiselta puolelta katsottuna). Onnittelut ja kiitokset jo etukäteen kaikille kympin ja puolimaratonin juosseille! Tavataan taas ensi vuonna!

Klikkaa kuvia, niin ne aukeavat suurempana.