Vauhdin yleisurheilijoiden kevätleiri Toukolassa päätti talvikauden ja nyt mennään maastojuoksukauden kautta kohti kesää. Katso kuvat!

17.4.2012

Toijalan Vauhdin yleisurheilijoiden kevätleiri 13.-15.4. Toukolassa päätti iloisesti talven harjoituskauden. Leirille osallistui reilut kolmekymmentä urheilijaa. Viimesyksyiseen tapaan leiri aloitettiin reipashenkisesti patikoimalla Monarilta Toukolan leirikeskukseen. Muutaman kilometrin matka taittui nopeasti, ja perillä odotti leiriemäntien valmistama iltapala.

Viikonlopun ohjelmaan kuului perinteiseen tapaan leiriolympialaislajeja sisällä ja ulkona, vapaamuotoista pelailua, yhdessäoloa, herkuttelua jne. Tällä kertaa mukana oli myös poikkeavaa ohjelmaa, sillä Toijalan Vauhti oli kutsunut lauantai-iltapäiväksi paikalle asiantuntijan puhumaan urheilijan terveellisestä ravitsemuksesta sekä vetämään liikunnallista harjoitustuokiota.

Ravitsemustieteitä opiskellut, Pilates- ja Somatic Pilates -ohjaaja sekä Personal Trainer Mari Salokannas, joka pyörittää Akaan Akaatti -nimistä liikunta-alan yritystä, antoi urheilijoille tuhdin annoksen tietoa oikeaoppisesta ruokailusta. Nuoresta iästään huolimatta urheilijat jaksoivat keskittyä hienosti kuuntelemiseen, ja kysymyksiä sateli Marille tasaiseen tahtiin esityksen kuluessa – puheenvuoroa kohteliaasti viittaamalla pyytäen.

Jos siis urheilijoiden kodeissa vaaditaan jatkossa pöytään täysjyvätuotteita, vähäsokerisia juomia ja jugurtteja, kasviksia sekä hedelmiä, ja vastavuoroisesti kartetaan aikaisempaa enemmän shipsejä, karkkeja ja muita suolaisia, rasvaisia ja makeita herkkuja, on leirillä saatu oppi mennyt perille…

Tosin herkutellakin saa ja myös pitää välillä, kunhan pysyy kohtuudessa, muistutti Mari. Tosiasia kuitenkin on, että makeata ahmimalla verensokerinsa saa kyllä nopeasti hetkellisesti korkealle, mutta alamäkeä tullaan yhtä nopeasti - ja suorituskyky laskee.

Kaiken kaikkiaan monipuolinen ravinto ja liikunta sekä riittävä lepo (=uni) ovat nuoren terveyden ja urheilijana kehittymisen kivijalka, Mari painotti.

Eniten mielenkiintoa näytti herättävän Marin näyttämä kuva, jossa suklaalevyt, limsapullot ja karkkipussit ja muut makeat herkut oli muutettu sokeripaloiksi. Herkutellessaan ei arvaisikaan, kuinka huikean määrän kaloreita samalla saa ahdetuksi elimistöönsä!

Marin neuvo oli, ettei etenkään TV:tä katsellessa kannattaisi varata herkkuja kasapäin viereensä. ”Tutkimuksetkin osoittavat, että telkkarin ääressä tulee syöneeksi paljon arvioimaansa enemmän kuin jos keskittyisi vain ja ainoastaan syömiseen.”

Ravitsemustietoiskun päätteeksi Mari veti urheilijoille yhdistetyn venyttely- ja liikkuvuustuokion, jossa tuli haastetta myös tasapainolle. Muutamat Vauhdin vanhemmista ohjaajista toimivat harjoitustuokion aikana nuorille ”hyvinä" malliesimerkkeinä siitä, mitä tapahtuu, jos ei muista venytellä säännöllisesti – olemus muuttuu ennen pitkää jäykänkankeahkoksi…

Sunnuntaina aamulenkin ja aamupalan jälkeen oli ohjelmassa huoneiden siivous ja kotiinlähtö – toivottavasti henkisesti virkistyneinä, mutta samalla varmaankin hieman väsyneinä – kuten leirielämään yleensä kuuluu.

Leirin jälkeen Vauhdin toiminta jatkuu maastojuoksukaudella, ja siitä siirrytään sitten pikkuhiljaa kohti kesää ja urheilukentällä tapahtuvia harjoituksia ja kisoja.

Vauhdin leiri Toukolassa 13.4. - 15.4.2012 kuvat