Toijalan Vauhdin yleisurheilijoilla menestyksekäs kausi 2010

29.10.2010

Toijalan Vauhdin yleisurheilijoilla menestyksekäs kausi 2010

 

Toijalan Vauhdin yleisurheilukausi 2010 on saatu lähes päätökseen.  Kokonaisuudessaan kausi oli yksi parhaimmista.  Valtakunnallisessa aikuisten ja nuorten luokittelussa Vauhti päätyi 461 pisteitä saaneen seuran joukossa sijalle 44.  Hämeen piirin seuroista vain Tampereen Pyrintö ja Urheilijat sekä Nokian Urheilijat ja Forssan Salama sijoittuivat Vauhdin edelle.  Pistelaskentaan vaikuttivat SM-pisteet, arvokisoihin pääsy, luokkaurheilijoiden määrä sekä seuran lisenssien määrä.  Luokkaurheilijoita Vauhdilta löytyy kuusi urheilijaa, Emma Millard, Nelli ja Noora Toivo, Saara Saunamäki, Aino Honkamäki sekä Pirkan hölkänkin tänä vuonna voittanut Hannu Riipinen.

Arvokisamenestys

Arvokisamenestys on ollut todella huimaa.  Emma Millard osallistui Suomen joukkueeseen Euroopan Superliigassa sekä maaottelussa Ruotsia vastaan.  22-vuotiaden Pohjoismaiden mestaruuskilpailuissa Söderhamnissa Emma juoksi pronssia 400m aitajuoksussa.  Henkilökohtaisia Suomenmestaruuksia Emma saalisti viisi ja hopeasijoja kaksi. Myös Nelli ja Noora Toivo säestivät hyvin Vauhdin menestystä.  Noora juoksi Pohjoismaiden mestaruuskilpailuissa itsensä viidenneksi 400m aidoissa ja Nelli seitsemänneksi 400m sileällä.  Saman matkan Nelli juoksi myös maaottelussa Ruotsia vastaan.  SM-mitaleja halli- ja kesäkaudelta Nellille kertyi kaksi ja Nooralle neljä. Pisteenä i:n päällä on vielä naisten Suomen mestaruus 4x400m viestijuoksussa.  Aino Honkamäki täydensi loistavasti tyttötrioa ja piti Vauhdin joukkueen kärjen tuntumassa ensimmäisellä osuudella.  Loistava suoritus vasta 14-vuotiaalta urheilijalta.

Juniorit nousussa

Vauhdin alle 15-vuotiaiden yleisurheilijoiden kausi on ollut menestyksekäs.  Toimintaan on osallistunut kaikkiaan ennätykselliset 140 nuorta urheilijaa.  Piirinmestaruusmitaleja kertyi 17, joista kultaisia viisi.  Hämeen piirin nuorten luokittelujärjestelmässä Vauhti nousi viime vuodesta pari sijaa ollen nyt yhdestoista, 621 pisteellä.  Pistemäärä kasvoi 141 pisteellä viime vuodesta. Piirinmestaruuksia Vauhdille toivat Aino Honkamäki kolme ja Laura Anttonen kaksi.  Henkilökohtaisille piirimestaruusmitaleille ylsivät Amanda Lapinleimu, Noora Uolamo, Wilma Salo, Roosa Huilla ja Joona Miekka.

Joukkueena Vauhti saavutti myös menestystä.  ”Maaottelussa” Vauhti katkaisi Viialan Valtin usean vuoden voittoputken voittaen seuraottelun pistein 146,5 – 125,5.  Tulevaisuuden viestimenestys vaikuttaa lupaavalta. 9-vuotiaat tytöt Sirkku Näsi, Sini Tirri, Jenni Toivonen ja Laura Anttonen juoksivat Vauhdin joukkueen hopealle 4x400m juoksussa häviten kullan vain 66 sekunnin sadasosan erotuksella.

Palkitut

Vauhdin kesäkauden päätöstilaisuus pidettiin syysleirin yhteydessä Toukolan leirikeskuksessa. Lauantain tilaisuuteen ehtivät osallistumaan myös Emma Millard ja Nelli Toivo, jotka jakoivat nimikirjoituksia Vauhdin nuorille tulevaisuudenlupauksille.  Myös valmentajan Robin Millardin nimmarit olivat kysyttyä tavaraa.  Seuran parhaaksi yleisurheilijaksi valittiin Emma Millard, nuorisourheilijaksi Nelli Toivo ja junioriurheilijaksi Aino Honkamäki.  Alle 12-vuotiaaksi pikajuoksijatytöksi jaosto oli valinnut Katriina Aallon, 300-600m:n alle 12-vuotiaan juoksijapojaksi Joni Uolamon, innokkaaksi korkeushyppääjäksi Laura Anttosen ja monipuoliseksi heittäjäksi Aino Honkamäen.  Emma Millard valittiin myös seuran parhaaksi keskipitkän matkojen juoksijaksi.

Taustavoimat

Vaikuttaa siltä, että junioritoimintaan on jatkuvasti tulossa aina vain enemmän liikuntaa harrastavia lapsia.  Tämä asettaa seuratoiminnalle lisää haasteita.  Aktiivisia, osaavia ja innostavia ohjaajia tarvitaan lisää.  Talous tulee olla kunnossa ja seurahenki pitää olla saumaton.  Vauhdin yleisurheilutoimintaa pyörittää runsaan kymmenen hengen ydinjoukko, jotka muodostavat kilpailu- ja valmennustoimikunnat.  Robin Millard vastaa Emman, Nellin ja Nooran sekä hieman nuorempienkin tyttöjen valmennuksesta.  Kentällä pidettäviin omiin viikkokilpailuihin osallistuvat lasten vanhemmat kiitettävästi.  Vauhdin toiminnan tukijat, Akaan kaupunki ja sen yritykset sekä yksityishenkilöt ovat osaltaan taanneet nykyiseen menestykseen. Tulevaisuudessakin nimenomaan yhteistyö luo menestyvän urheiluseuran.