Vauhdin tytöt pm-mitaleilla Tammelassa 9.5.2013

10.5.2013

Toijalan Vauhdin maastojuoksujoukkue pääsi jälleen muutaman vuoden jälkeen mitalikantaan.  Saavutuksena oli kolme hopeamitalia.  Juoksukilpailun aloittivat 9-vuotiaat ja viimeisinä juoksivat 15-vuotiaat.  Tammelan Ryske hoiti järjestelyt mallikkaasti ja kilpailut vietiin nopealla aikataululla sujuvasti läpi.  Kaikkiaan kilpailuun oli ilmoittautunut yli 400 juoksijaa.

Vauhdin kaikki mitalit tulivat 9- ja 10-vuotiaden tyttöjen sarjoista.  9-vuotiaat tytöt juoksivat toisiksi joukkueella Katinka Salmipuro, Aino Anttonen ja Aava Häyrynen.  Katinka oli runsaan kilometrin juoksussa neljäs, Aino kuudes ja vasta 8-vuotias Aava 16.  Joukkueen pisteiksi tuli sijoitusten mukaan 26.  Voittajalla Tampereen Pyrinnöllä pisteitä oli 12 ja pronssille juosseella Nokian Urheilijoilla 32 pistettä.  10-vuotiaat tytöt Aliisa Keskinen, Vilhelmiina Sormunen ja Juulia Repo jatkoivat siitä mihin 9-vuotiaat jäivät.  Aliisa juoksi hienosti itsensä toiseksi jääden vain 1,2 sekuntia voittajasta.  Vauhdin kolmikko sijoittui myös hopealle 40 sijoituspisteellä.  Voitto jäi Tammelan Ryskeelle ja kolmas oli Tampereen Pyrintö pisteen jäljessä Toijalan Vauhtia. 

Kymmenen parhaan joukkoon eli sisulisäpisteille juoksivat tyttöjen lisäksi Vihtori Sormunen P12-sarjassa, ollen 2 km juoksussa kuudes.  Samassa sarjassa juossut Saku Raudanpää oli juoksun kymmenes.  Vuotta nuoremmissa juossut Topias Listo oli kilpailussaan hienosti seitsemäs.  

Vauhdin yleisurheilijoiden kesäkausi käynnistyy torstaina 16.5. klo 18 Toijalan urheilukentällä pidettävällä tiedotustilaisuudella.  Varsinaiset harjoitukset ja kilpailut käynnistyvät seuraavalla viikolla tiistaina 21.5. Toiminta kentällä alkaa tiistaisin ja torstaisin aina klo 18 jatkuen tiiviinä elokuun loppuun.

Kuvat:
Sisulisämaastot 9-15v Tammela 9.5.2013 kuvat

Tulokset:
09.05.2013 Sisulisämaastot Tammela 2013 joukkukilpailun tulokset
09.05.2013 Sisulisämaastot Tammela 2013 hekilökohtaiset tulokset

Vauhdin Aliisa Keskinen juoksi itsensä hienosti toiseksi T10-sarjan maastojuoksussa.
Vauhdin Aliisa Keskinen juoksi itsensä hienosti toiseksi T10-sarjan maastojuoksussa.
Vauhdin 9-vuotiaat hopeamitalistit Aava Häyrynen, Aino Anttonen ja Katinka Salmipuro palkintopallilla.
Vauhdin 9-vuotiaat hopeamitalistit Aava Häyrynen, Aino Anttonen ja Katinka Salmipuro palkintopallilla.