Toijalan Vauhdille seitsemän pm-mitalia 3.-4.8.2013

8.8.2013

9-15-vuotiaiden piirinmestaruuskilpailut pidettiin Tampereen Ratinassa helteisessä säässä.  Kilpailut alkoivat lauantaina ja sunnuntaina klo 11 ja kestivät 5-7 tuntia.  Vauhdilta oli mukana hieman normaalia pienempi joukkue, mutta silti mitaleja kertyi seitsemän kappaletta.  Mitalien lisäksi saavutuksena oli kuusi neljättä, viisi viidettä ja viisi kuudetta sijaa.  Yhteensä Vauhdin joukkue keräsi 199 seurapistettä, mikä on yhdeksän pistettä vähemmän kuin vuonna 2012.

Vauhdin ainoan kultamitalin toi Joni Uolamo P13 seiväshypystä.  Joni parentali pariin otteeseen ennätystään.  Voittokorkeus 2,85 syntyi ensimmäisellä hyppy-yrityksellä.  Toiseksi hyppäsi Nokian Urheiljoiden Leevi Männistö 2,30 tuloksella.  Keihästä Joni heitti 34,24 ollen neljäs.  Eniten mitaleja keräsi T15 sarjan Wilma Salo, kaksi hopeista ja yhden pronssin.  Hopeaa hän sai pituushypyssä tuloksella 4,82 ja 300 metrin juoksussa ajalla 46,27.  Kolmiloikassa Wilma hypäsi ennätyksensä 10,30, joka on A-luokan tulos ja oikeuttaa osallistumaan ikäluokkansa SM-kilpailuihin.  Katriina Aalto jatkoi korkeushypyn pm-mitalisarjaansa hypäten T14-sarjassa toiseksi ennätyksellään 148, joka on myös A-luokan tulos.  14/15-vuotiaiden SM-kilpailut pidetään tänä vuonna Orimattilassa.  Myös nuoremmissa sarjoissa vauhtilaiset ylsivät mitaleille.  Aliisa Keskinen oli T10 korkeushypyssä kolmas tuloksella 120 ja Katinka Salmipuro T09 sarjan 40 metrin ja 1000 metrin miniottelussa kolmas 372 pisteellä.  Katinkan aika 40 metrillä oli 7,07  ja 1000 metrillä 4.09,73.

Mitalien tuntumaan sijoittuivat Eero Välimäki, Sirkku Näsi, Lumi Vahteristo, Martti Näsi, Anniina Mahkonen, Laura Anttonen ja Saku Vintola.  Eero oli neljäs P14 100m ja 300m juoksussa ajoilla 12,71 ja 41,55.  Lisäksi hän oli viide pituudessa 5,06 kantaneella hypyllä sekä kuudes keihäässä 30,05 tuloksella.  Sirkku puolestaan sijoittui T11 sarjan pituudessa neljänneksi  4,04 tuloksella.  Lumi ja Martti sijoittuivat T09 ja P09 sarjojen miniotteluissa neljänsiksi. Lumin 2-ottelun lajit olivat pituus ja kuula ja Martin 40m ja korkeus.  Viidensiä olivat Anniina T13 1000m juoksussa, Laura T12 60m aitajuoksussa ja Saku P12 kiekonheitossa.  

Tulokset:
04.08.2013 Sisulisähuipentuma Tampere 9-15v tulokset
03.08.2013 Sisulisähuipentuma Tampere 9-15v tulokset

Joni Uolamo hyppäsi piirinmestariksi seiväshypyssä.
Joni Uolamo hyppäsi piirinmestariksi seiväshypyssä.
Wilma Salo vasemmalla kolmatta kertaa palkintojen jaossa.
Wilma Salo vasemmalla kolmatta kertaa palkintojen jaossa.