Toijalan Vauhdilla menestystä TJIG:ssä 2014

7.4.2014

Euroopan suurimmat yleisurheilun junnuhallit kilpailtiin viikonloppuna Tampereen Pirkkahallissa. 20. kerran järjestettyyn Tampere Junior Indoor Games (TJIG) tapahtumaan oli ilmoittautunut yli 1410 junioria, mikä on kaikkien aikojen ennätys.  Suosituimmat lajit olivat 60 metrin juoksu ja pituushyppy.  Sekä 13- että 14-vuotiaiden tyttöjen pikamatkalle osallistui yli sata urheilijaa.

 Vauhdilta kaksipäiväiseen kilpailuun osallistui kuuden urheilijan iskuryhmä.  Mukana olivat Katriina Aalto (T15), Anniina Mahkonen (T14), Laura Anttonen ja Sini Tirri (T13), Eero Välimäki (P15) ja Joni Uolamo (P14).  Saavutuksena oli yksi mitali ja kaksi sijoitusta 10 parhaan joukkoon. Joni voitti P15 sarjan seiväshypyn tuloksella 3,10 m parantaen ennätystään 20 cm. Saavutuksen arvo nostaa vielä se, että hän täyttää keväällä vasta 14 vuotta.  Myös toisessa hyppylajissa eli korkeushypyssä vauhtilaiset tehtailivat ennätyksiään. Katriina Aalto oli viides tuloksella 150 cm ja Laura Anttonen omassa sarjassaan kahdeksas 143 cm tuloksella.  Tytöt osallistuivat myös 60m aitajuoksuun.  Katriinan aika oli 10,04 ja Lauran 11,07.  Pitkän matkan juoksuun keskittyvät Anniina ja Sini juoksivat  lähelle ennätyksiään.  Anniinan aika 800 metrillä oli 2.37,44 ja Sinin 1000 metrillä 3.33,52.  Myös Laura osallistui 1000 metrin juoksuun ja sai ajan 3.45,41.  Eero jatkoi tasaisen varmaa työskentelyä. 60 metrin juoksussa alittui jälleen 8 sekuntin raja.  Kello pysähtyi tällä kertaa aikaan 7,95. Pituutta hän hyppäsi 5,12 ja 300 metrillä ajaksi tuli 42,31.