Navakka tuuli näytteli suurta roolia Toijalan seiväskisassa

26.7.2015

Lisää valokuvia >>>

Navakasti puhaltanut sivutuuli haittasi seiväshyppääjiä Toijalan Kesän Kansallisissa, joissa miesten oli tarkoitus viimeistellä hyppyjään ensi viikonloppuna pidettäviin Kalevan Kisoihin. Yhdestätoista hyppääjästä peräti neljä jäi ilman tulosta.

Kisan voittanut Espoon Tapioiden Aleksi Saarelainen ylsi kumminkin aivan kelpo suoritukseen haastavissa oloissa. Aleksin voittotulos 510 uupuu kymmenen senttiä nuoren hyppääjän omasta ennätyksestä ja kauden parhaasta.

”Olen ihan tyytyväinen kisaan ja tulokseen. Tuuli teki kyllä kisasta aika vaikean”, Aleksi kommentoi kisan jälkeen.

23-vuotiaiden EM-kisoihin Tallinnassa osallistuneen Aleksin tämän kesän tulostavoitteena on 540. ”Takana on sen verran hyviä hyppyjä, että tiedän olevani menossa hyvään suuntaan. Uskon pääseväni tavoitteeseen tänä kesänä.”

Ilman tulosta jääneiden joukossa oli mm. Suomen tämän kesän tilastokakkonen, Vehmaan Kiiston Jouni Marjaniemi. Sivutuuli painoi vauhdinoton aikana hyppääjien seipäitä niin voimakkaasti, että monella oli suuria vaikeuksia saada seiväs kunnolla kuoppaan.

Kisan kakkoseksi sijoittui Tampereen Pyrinnön Jere Bergius tuloksella 510, joka sekin ylittyi vasta kolmannella yrityksellä. ”Eipä jäänyt mitenkään hyvät fiilikset kisasta. Tekniikassa on ongelmia, ja tuuli vaikeutti hyppäämistä. Juoksun kanssa on ollut ongelmia, en saa siihen tasaista rytmiä”, seuraavaksi Kalevan Kisoissa kilpaileva Bergius harmitteli.

Kisan kolmonen oli Nokian Urheilijoiden Olli Rannikko hänelle vaatimattomalla tuloksella 490. Kuluvan kesän kärkisijaa hallussaan tällä hetkellä pitävä Someron Esan Eemeli Salomäki ei ilmaantunut kilpailupaikalle.
 

Vauhdin tytöt hakivat vauhtia Nooran vanavedessä

Toijalan Vauhdin Noora Toivo on tauon jälkeen aloitellut kilpailemista ja osallistui Kansallisissa molemmille pikamatkoille. Nooran voittotulokset olivat satasella 12,77 ja 200 metrillä 26,37. Myös Vauhdin nuoret kilpailijatytöt hakivat tehoa omiin suorituksiinsa Nooran imussa. Katriina Aalto ja nykyisin Hämeenlinnan Tarmoa edustava entinen vauhtilainen Aino Honkamäki olivat mukana satasella. Ainon aika oli 13,05 ja Katriinan 13,38.

Noora odotti sataselta hieman parempaa aikaa, koska myötätuulta oli reippaasti. ”200 metrillä olin jotenkin aivan poikki, joten ihan tyytyväinen en ole tämän päivän kisoihin, mutta tästä on hyvä jatkaa.”

Katriina osallistui myös naisten pituuteen, jossa tuloksena oli 4,94. Amanda Lapinleimu puolestaan kokeili 200 metriä paranneltuaan viime viikot takareisivammaa. Tämän huomioon ottaen Amanda oli kisaan ja aikaansa 27,00 tyytyväinen. Miesten puolella Vauhdin nuori Eero Välimäki osallistui ainoana miesten pikamatkoille, ja hänen aikansa olivat 12,17 ja 25,21.

Kenttälajeista eniten kilpailijoita osallistui naisten heittolajeihin. Keski-Uudenmaan Yleisurheilijoiden Niina Kelo voitti naisten keihään tuloksella 46,91 ja oli toinen kiekonheitossa tuloksella 47,55. Kiekkokisan voitti Salla Sipponen Keuruun Kisailijoista, tulos 49,47. Miesten 3000 metrille osallistui kahdeksan juoksijaa, ja voittajana juoksi maaliin Matias Strandvall Tampereen Pyrinnöstä aikaan 8.58,50.
 

Uusittu kenttä sai kehuja

Kesän Kansalliset olivat juuri uusitun urheilukentän avauskisat. Kenttä valmistui viime tingassa, kiekonheittopaikka vasta kilpailupäivänä. Tosin kentällä tehdään viimeistelytöitä vielä jatkossakin.

Niin seiväshyppääjät kuin Noora Toivo ja Amanda Lapinleimu kehuivat uutta pinnoitetta hyväksi.

”Pinnoite on uutena hieman liian joustava, joten se ei ole kovin nopea, mutta aivan loistava tämä on treenitarkoituksiin. Muutaman vuoden päästä kun pinta on kovettunut, suorituksiin tulee taas nopeutta”, urheilijat summasivat.

Perjantaina 24. päivä pidettyjen Kansallisten pikamatkat ja osa kenttälajeista keräsivät tällä kertaa vaisusti kilpailijoita.

”Osallistujamäärään vaikuttivat ainakin alkuviikosta Ikaalisissa pidetyt aikuisten kaksipäiväiset pm-kisat. Monet kilpailijat saattavat keskittyä pelkästään harjoitteluun Kalevan Kisoihin asti. Ensi vuonna Kesän Kansalliset palaavat tutulle paikalleen kesäkuun alkuun, kun nyt jouduimme siirtämään ne kenttäremontin takia heinäkuun loppupuolelle. Lajiohjelmaan uskallamme ensi vuonna ottaa myös miesten keihäänheiton, kun rata on nyt kunnossa. Olisikin mukavaa saada niin naisten kuin miesten kärkipään heittäjiä ensi vuonna kisoihimme”, Tupu Moisio Vauhdin kilpailutoimikunnasta haaveilee.

Elokuussa Toijalan Vauhdilla on edessään todellinen kilpailujen suma. Jo sunnuntaina 2.8. ovat seuran järjestämistä kilpailuista suurimmat, Toijala Junior Games -kisat, joissa on sarjat 7-19-vuotiaille. Kisat ovat samalla uusitun kentän vihkiäiskisat. Sen jälkeen tulevat seuraottelu Vauhti/Valtti – Forssan Salama 13.8., Hippo-olympialaiset 16.8., Akaan kaupunginmestaruuskilpailut 20.8. ja Akaan Mesihölkkä 30.8. Syyskuussa Vauhti järjestää vielä sisulisämaastoviestit. Lisäksi seuralla on viikkoharjoituksia ja -kilpailuja pitkin elokuuta.

”Elokuussa vauhtilaiset melkein asuvat urheilukentällä, mutta hiljaisen alkukesän jälkeen kisoja järjestävä porukka tuntuu olevan intoa täynnä. Myös uusitut suorituspaikat lisäävät innostusta”, Tupu kertoo tyytyväisenä.

Tulokset




 

 

 

Aino Honkamäki, Noora Toivo ja Katriina Aalto palkintopallilla 100 metrin juoksun jälkeen.
Aino Honkamäki, Noora Toivo ja Katriina Aalto palkintopallilla 100 metrin juoksun jälkeen.
Molemmat miesten pikamatkat juossut Vauhdin Eero Välimäki saa pokaalinsa Heidi Hiden-Knuutilalta.
Molemmat miesten pikamatkat juossut Vauhdin Eero Välimäki saa pokaalinsa Heidi Hiden-Knuutilalta.
Katsomossa oli yleisöä ilahduttavan paljon.
Katsomossa oli yleisöä ilahduttavan paljon.
Miesten kolmelle tonnille osallistui kahdeksan juoksijaa.
Miesten kolmelle tonnille osallistui kahdeksan juoksijaa.
Naisten 200 metrin palkintokolmikko Nea Laine, Noora Toivo ja Amanda Lapinleimu.
Naisten 200 metrin palkintokolmikko Nea Laine, Noora Toivo ja Amanda Lapinleimu.
Seiväshypyn mestarit Jere Bergius, Aleksi Saarelainen ja Olli Rannikko.
Seiväshypyn mestarit Jere Bergius, Aleksi Saarelainen ja Olli Rannikko.