Arttu Kangas pyöräytti komeat kuulatulokset Akaan kaupunginmestaruuskisoissa

2.9.2016

Tulokset >>>

Suomen tämän hetken ehdoton miesten kuulantyönnön kuningas Arttu Kangas Kankaanpään seudun Leiskusta toi lisämielenkiitoa ja jännitystä viime viikolla Akaassa käytyihin yleisurheilun kaupunginmestaruuskisoihin.

Suomi-Ruotsi-maaotteluun herkkyyttä hakemassa ollut Kangas todisti, että kun kunto ja tekniikka ovat kohdallaan, tulosta syntyy pienemmissäkin kisoissa ilman pahimpia kilpakumppaneita. Artun mitatut kolme työntöä kantoivat lukemiin 19,40, 19,35 ja 19,09 ja kertovat ilman muuta suoritusvarmuudesta.

Artun tällä kaudella syntynyt oma ennätys 20,30 on ylivoimainen tulos verrattuna valtakunnan seuraavaksi parhaisiin työntäjiin. Monet arvokisat Suomessa ja maailmalla jo kolunnut nuori työntäjä tuo vielä varmasti monia elämyksiä Suomen yleisurheilukansalle.

Harvoin ovat akaalaiset kuulamörssärit päässeet kisaamaan yhtä kovatasoisen kilpailijan seurassa, joten kokemus oli varmasti kaikille ikimuistoinen ja opettavainenkin. Kaikki pääsivät seuraamaan läheltä Kankaan pyörähdystekniikkaa, joka ei ole kuulantyöntöpiireissä niinkään yleinen.

Koska kaupunginmestaruuskisojen mitalisijoissa huomioitiin vain oman kaupungin kilpailijat, Akaan kaupunginmestaruuden voitti miesten kuulassa Sampo Seppälä tuloksella 11,64. Hopealle sijoittui Lauri Laasala tuloksella 11,32 ja pronssille Jussi Mattila tuloksella 10,78.

Naisten kuulaan ei saapunut Arttu Kankaan kaltaisia Suomen huippuja, joten akaalaiset naiset ratkoivat kuulamestaruudet keskenään. Voiton otti viime vuotiseen tapaan Paula Leppäkorpi, joka lennätti kuulansa lukemiin 8,61. Hopealle pukkasi Irina Laasala tuloksella 7,76 ja pronssille Minna Immonen tuloksella 6,43.

Kaupunginmestaruuskisat keräsivät kaiken kaikkiaan mukavan määrän osallistujia aurinkoisena iltana Viialan urheilukentälle. Kisaamassa oli reilusti toista sataa urheilijaa alkaen 7-vuotiaiden sarjoista aina aikuisiin asti. Mukana oli jonkin verran kilpailijoita myös Akaan ulkopuolelta, koska kisat olivat avoimet kilpailut kaikille. Palkinnot jaettiin kuitenkin vain akaalaisille urheilijoille. Eniten osallistujia oli perinteiseen tapaan 9- ja 11-vuotiaiden tyttöjen sarjoissa.

Kisojen palkinnoista vastasi Akaan kaupunki ja järjestelyistä Viialan Valtti ja Toijalan Vauhti yhteistyössä. Kisojen kokonaistulokset löytyvät molempien seurojen kotisivuilta.

Teksti: Tuulikki Moisio
Kuvat: Harri Mattila
 

 

Arttu Kangas kävi Akaassa näyttämässä, kuinka vauhdikas laji kuulantyöntö voi olla.
Arttu Kangas kävi Akaassa näyttämässä, kuinka vauhdikas laji kuulantyöntö voi olla.
Toivo Mikkola (oik), Veli Lepo, Eelis Toiviainen, Juska Innala ja Rasmus Vankka starttaavat 40 metrin juoksumatkalle.
Toivo Mikkola (oik), Veli Lepo, Eelis Toiviainen, Juska Innala ja Rasmus Vankka starttaavat 40 metrin juoksumatkalle.
Rasmus Vankan lennokas pituushyppy.
Rasmus Vankan lennokas pituushyppy.