Saara Saunamäki saavutti odotetusti A- rajan kilpakävelyssä

3.8.2011

Toijalan Vauhtia edustava Saara Saunamäki käveli 3000 metrin ratakävelyssä pitkähkön tauon jälkeen sekä N 22 että Naisten A- rajan, joka kolmosella N 22 ikäisissä on 16,30 ja Naisten ikkäluokassa 15,30.
 
Mykoplsman ja jälkitaudit sairastanut Saara joutui olemaan
sivussa mm. SM- kilpailuista ja kävelymaaotteluista 2009 hallikaudesta lähtien.
 
Kilpailu käytiin tällä kertaa Pieksämäellä piirin kilpailujen
yhteydessä, jossa Saara kisaili ulkopuolisena. Lähempänä
ei kilpailuja tähän aikaan ollut.
Näytöllä olisi oikeutettu myös Kalevan kisojen kympille,
mutta näyttö tuli antibioottikuurin vuoksi viikkoa liian myöhään.
Seuraavana Saara kilpailee kuitenkin SM 22 kilpailuissa
Uudessakaupungissa elokuun loppupuolella ja mahdollisuudet ovat olemassa vielä kävelymaaotteluun
Norjan Bergeniin, josta edelliseltä kerralta vuonna 2008 oli tuliaisina kultamitali 3000 metriltä sekä samana
vuonna Eskilstunasta kultamitali 5000 metrin ratakävelystä.
 
Saaran kävelemä aika Pieksämäellä oli 15.21.54.