Nokia-Akaa-Lempäälä-kuntaottelu 5.9.2011 juttu, tulokset ja kuvia

12.9.2011

Linkki tuloksiin...

Linkki kuviin...

Eero ja Kerttu kuntaottelun

parhaat akaalaiset

9-15-vuotiaiden yleisurheilun kuntaottelu Akaan, Nokian ja Lempäälän välillä käytiin syyskuun 5. päivä Nokialla. Loppupisteissä kuntien järjestys oli sama kuin viime vuonna eli voiton otti Lempäälä, toiseksi sijoittui Nokia ja Akaan oli tyytyminen kolmanteen sijaan. Kuntien ja urheiluseurojen kokoon suhteutettuna voidaan kuitenkin aivan hyvin todeta, että akaalaisjoukkue  teki ottelussa ihan kelpo suorituksen.

Vaikka sijoitus olikin viimeinen, akaalaisjoukkueen päivä huipentui  hienolla tavalla tyttöjen viestijoukkueen voittoon  4x400 metrillä. Sirkku Näsi vetäisi ensimmäisellä osuudella selvän eron Lempäälän ja Nokian joukkueisiin, ja Inka Molin, Wilma Salo ja Klaara Leponiemi pitivät sijoituksen, vaikka ero loppua kohden hieman kaventuikin.

Erityisesti Sirkulle nämä kisat olivat täysosuma, sillä viestin lisäksi hän voitti myös molemmat henkilökohtaiset lajinsa, 9-vuotiaiden tyttöjen 40 metriä ja pituuden.

Kustakin joukkueesta valittiin myös parhaat tyttö- ja poikaurheilijat. Akaan joukkueen parhaat valittiin SUL:n vahvistamien taitomerkkirajojen perusteella.  Parhaan tyttöurheilijan palkinnon sai näin ollen 9-vuotiaiden tyttöjen 1000 metrillä kilpaillut Kerttu Niinimäki, joka voitti matkan ylivoimaisesti kovalla ajalla 3.45,69. Kertun tulos alittaa A-luokan rajan lähes 20 sekunnilla. Parhaaksi poikaurheilijaksi valittu 12-vuotias Eero Välimäki juoksi 13-vuotiaiden poikien 60 metrillä samoin hyvän ajan 8,65 sijoittuen neljänneksi, ja myös Eeron aika on 12-vuotiaiden poikien A-luokan tulos.

Akaan joukkue matkasi bussilla Nokialle, missä kuntaottelu aloitettiin perinteisin juhlallisin menoin joukkueiden marssilla kentälle ja joukkueiden kapteenien suorittamalla lahjojen vaihdolla. Akaan joukkueen kapteenina toimi Nico Nurmesniemi.

Akaan joukkueesta useat kilpailijat ylsivät voittosijoille. Heitä olivat Akseli Sormunen P11 1000 metrillä (tulos 3.44,03), P13 korkeudessa Nico Nurmesniemi (150), Sirkku Näsi T9 40 metrillä (6,79) ja pituudessa (3.46), T9 1000 metrillä Kerttu Niinimäki (3.45,69), T9 kuulassa Laura Laukkanen (6,36), T11 kuulassa Inka Molin (7,91) ja T15 keihäässä Sarianne Moisio (28,89).

Ensi vuonna kuntaottelun järjestämisvuorossa on Lempäälä.