Vauhdille kaksi mitalia ja kahdeksan pistesijaa HämSYn 9-15v otteluista

11.7.2021

Toijalan Vauhdin Julia Suolaniemelle kultaa ja Ilona Rahkoselle hopeaa

Toijalan Vauhdista otteluihin osallistui 16 urheilijaa.  Ilahduttavaa oli se, että 9-vuotiaat urheilijat olivat innokkaasti mukana.  9-vuotiaiden tyttöjen ja poikien sarjassa kilpaili kaikkiaan 11 vauhtilaista. Vain Tampereen Pyrinnöllä oli enemmän urheilijoita näissä sarjoissa.  Myös menestystä kolmella paikkakunnalla käydyistä kisoista tuli kahden mitalin ja kahdeksan pistesijan muodossa.

Julia Suolaniemi voitti T11-sarjan 3-ottelu Kangasalla pidetyissä kilpailuissa tuloksella  1173 pistettä. Toiseksi sijoittui Tampereen Pyrinnön Lumi Pennanen 905 pisteellä ja kolmas oli Kangasalan Urheilijoiden Alisa Nikkilä 890 pisteellä. Julian pisteet olivat samalla kuluvan kauden kärkitulos Suomessa.  60 metrin sileä hänellä taittui ajassa 8,88, pituudessa syntyi hurja tulos 4,63 ja kuulakin kantoi 8,30 metrin päähän kuularingistä. 

Hopeamitalin otteli 9-vuotias Ilona Rahkonen.  Hän johti kuulan ja pituuden jälkeen tiukkaa kisaa, mutta päätöslajissa eli 40 metrin juoksussa Vehmaisten Urheilijoiden Matilda Puolimatka juoksi nopeimman ajan ja ohitti Ilonan 19 pisteellä. Matildan pisteet olivat 677, Ilonan 658 ja kolmanneksi tulleen Oriveden ponnistuksen Ilona Rahkosen 631 pistettäHarvemmin kilpailupallille nousee samaan aikaan kaksi täysin saman nimistä urheilijaa. Vauhdin Ilona Rahkosen sarja oli seuraava: 40m 7,00, pituus 3,52 ja kuula 5,55.

Kolmanneksi parhaan sijoituksen Vauhdille otteli T13-sarjan Venla Mattila.  Hän oli 11. Hämeenlinnassa pidetyissä otteluissa 1133 pisteellä. Muut pistesijoille yltäneet vauhtilaiset olivat Enni Sundström, Milla Sannamo, Hilma Heino, Lenni Rajala, Tatu Sundström, Jesper Koivisto ja Uljas Määttä.

Tulokset pm-sisulisäottelut 8.7.2021 Akaa >>>
Tulokset pm-sisulisäottelut 6.7.2021 Hämeenlinna >>>
Tulokset pm-sisulisäottelut 8.7.2021 Kangasala >>>

Vauhdin Julia Suolaniemi otteli 11-vuotiaiden tyttöjen piirinmestariksi Kangasalla. Hopeaa saavutti Tampereen Pyrinnön Lumi Pennanen ja pronssia Alisa Nikkilä Kangasalan Urheilijoista.
Vauhdin Julia Suolaniemi otteli 11-vuotiaiden tyttöjen piirinmestariksi Kangasalla. Hopeaa saavutti Tampereen Pyrinnön Lumi Pennanen ja pronssia Alisa Nikkilä Kangasalan Urheilijoista.
9-vuotiaiden tytöt mitalistit Toijalassa: vasemmalla hopeamitalisti, Vauhdin Ilona Rahkonen, keskellä kultaa voittanut Vehmaisten Urheilijoiden Matilda Puolimatka ja oikealla hopeamitalistin täyskaima, pronssia saavuttanut Ilona Rahkonen, Oriveden Ponnistus.

Vauhdin Milla Reunanen, Ilona Rahkonen, Hilma Heino ja Sini Kirkkomäki osallistuivat 9-vuotiaiden tyttöjen 3-otteluun Toijalan urheilukentällä.
Vauhdin Milla Reunanen, Ilona Rahkonen, Hilma Heino ja Sini Kirkkomäki osallistuivat 9-vuotiaiden tyttöjen 3-otteluun Toijalan urheilukentällä.