Urheilijoita palkittiin Vauhdin vuosikokouksessa - Akselista Vuoden vauhtilainen

29.2.2020

Toijalan Vauhdin talvinen vuosikokous Kangassaaren saunalla alkaa olla jo perinne, mutta tällä kertaa talven hankia ei näkynyt, kun seura juhlisti viime vuoden tapahtumia 2. helmikuuta. Vuosikokouksessa palkittiin seuran urheilijoita ja muita toimijoita kahvittelun merkeissä.

Vuoden 2019 parhaana aikuisurheilijana palkittiin Noora Toivo. Paras nuorisourheilija on Sini Tirri ja paras junioriurheilija Maiju Autio. Parhaan veteraaniurheilijan tunnustuksella palkittiin Teemu Salminen. Vuoden vauhtilaiseksi valittiin Akseli Sannamo, joka vastasi Vauhdin kesän 2019 toiminnasta kertovan esitteen laadukkaasta taitosta. 

Vauhdin nuorten urheilijoiden kannustusstipendit ojennettiin Katriina Aallolle, Joni Uolamolle, Sini Tirrille, Maiju Autiolle, Amanda Lapinleimulle, Jonna Uolamolle ja Lumi Vahteristolle.
 

Heidi Hidén-Knuutila jatkaa puheenjohtajana

Toijalan Vauhdin johtokunnassa toimivat kuluvalla kaudella Kari Uolamo, Kirsi Huilla, Keijo Anttonen, Pentti Ahlfors, Pentti Palonen, Heikki Knuutila, Teija Sonninen ja Akseli Sannamo. Puheenjohtajana jatkaa Heidi Hidén-Knuutila.

Vauhdin yhteistyö lähiseudun urheiluseurojen kanssa on tiivistynyt entisestään, ja kilpailuja, valmennusta ja harjoituksia tullaan järjestämään yhä enemmän. Vauhti on järjestänyt pesäpallokoulun lapsille koulun kesäloman alettua useampana kesänä, ja myös ensi kesäksi on suunniteltu pesäpallokoulua.
 

Toijalan Vauhdin vuoden 2019 palkitut:

Vuoden vauhtilainen Akseli Sannamo
Vauhdin esitteen taitto

Veteraaniurheilija Teemu Salminen
SM40 1. korkeus
SM40 1. korkeus (halli)

Paras aikuisurheilija Noora Toivo
pm 3. 100 m
pm 5. 200 m

Paras nuorisourheilija Sini Tirri
PM19 5. 3000 m
SM19 4. 4 km maasto
SM19 5. 1500 m
pm N 1. 1500 m

Paras junioriurheilija Maiju Autio
SM14 15. korkeus
SM14 28. 100 m
pm14 1. korkeus
pm14 3. 3-loikka
 

Vauhdin nuorten urheilijoiden stipendit 500 euroa:

Sini Tirri
SM19 4. 4 km maasto
A-lk 800m 2.21,90
A-lk 1500m 4.41,90

Maiju Autio
pm 1. korkeus
pm 3. 3-loikka
A-lk 148 korkeus
A-lk 13,43 100m

Vauhdin nuorten urheilijoiden stipendit 300 euroa:

Joni Uolamo
SM19 5. seiväs
A-lk 4,40 seiväs

Lumi Vahteristo
pm15 3. kuula
A-lk 10,87 kuula

Jonna Uolamo
pm14 3. seiväs
A-lk 2,50 seiväs

Vauhdin nuorten urheilijoiden stipendit 100 euroa:

Amanda Lapinleimu
SM22 14. 200m
B-lk 12,88 100m
B-lk 26,73 200m

Vauhdin nuorten urheilijoiden stipendit 100 euroa:

Katriina Aalto
SM22 10. 100m aj
B-lk 16,24 100m aj
C-lk 5,08 pituus

* * * * *

Muita palkitsemisia aiemmin:
- Teemu Salminen sai Akaan kaupungin Vuoden urheilija -palkinnon. Lue lisää >>>
- lokakuussa 2019 Vauhdin toimitsijaillassa palkittiin viime kesänä kilpailuihin aktiivisesti osallistuneita urheilijoita. Lue lisää >>>   




 

 

Vauhdin palkituista kuvassa vasemmalta Akseli Sannamo, Teemu Salminen, Lumi Vahteristo, Sini Tirri, Maiju Autio ja Jonna Uolamo.
Vauhdin palkituista kuvassa vasemmalta Akseli Sannamo, Teemu Salminen, Lumi Vahteristo, Sini Tirri, Maiju Autio ja Jonna Uolamo.